Kivimetsällä

Aurinkoinen päivä 6. maaliskuuta, asfaltit kuivia ja muutama lämpöaste. Se on Heikin ulkokiipeilypäivä! Itse kun en edelleenkään akilleksen kanssa voi mitään tehdä, pakkasin makuupussin, makuualustan ja kirjan mukaani ja lähdin Heikin matkaan. Ajettiin Liljendaliin. Kiipeilypaikkaa lähestyessä oli jo teiden vieriltä bongattavissa isoja kivikkoja. Oltiin minulle täysin uusissa maisemissa. Perille päästyä ei voinut muuta kuin ihmetellä. Miten muutoin niin tasaiselle maalle oli satanut valtavan isoja siirtolohkareita lähekkäin? Ja osa niistä nojaili toisiinsa, muodostaen luolastoja!

http://27crags.com/crags/liljendal/map

Ensimmäiset parikymmentä minuuttia fiilistelin onkaloita ja mietin, millaista ois asua kiven alla (?!). Sitten meni puolisen tuntia kun tutkin muita kiviä ja kuvailin mielenkiintoisia asioita. Seuraavaksi pieni tienpohja houkutteli seurailemaan ja sen päästä löytyikin järvi sekä suloinen kesämökki. Kivenheiton päässä oli pieni osittain sula poukama. Jään alle loukkuun jääneet ruohotupsut olivat veikeä näky ja aurinko sai aikaan upeita varjoja vastavalossa. Vihreät sammaleet kivien päällä pääsivät oikeuksiinsa. Vesi lähti virtaamaan poukamasta leveänä purona. Tai kyllä siitä ois saattanut onnistuneella pituushyppysuorituksella päästä yli.. Vanha mätä lankku oli asetettu puron yli kyllä, mutta sitä en uskaltanut yksikseen lähteä ylittämään. Siitä puro sitäpaitsi kiihdytti vauhtiaan ja hävisi hetken päästä näkyvistä "kanjoniin", noin puolentoista metrin seinämien väliin. Ois voinnu tulla jännä uintireissu.

Kun puron yli ei kerta päässyt, lähdin seuraamaan puron vartta. Istuskelin jonkun tovin kuunnellen ja katsellen alapuolella virtaavaa vettä. Kyllä puron solina onkin rauhoittava ääni. Jatkoin purouoman seuraamista. Bongasin toiselta puolelta spiraalin muotoon kootun ison kivirykelmän. Mitäköhän varten joku on sen siihen kasannut? Hetken päästä puro leveni ja muutti suuntansa vasemmalle. Minä lähdin oikealle, ja yllätyksekseni olinkin rinteen noustuani sillä samalla tiepohjalla. Mennessä kivet olivat vieneet huomioni purolta, joka näkyi tielle saakka. Kävellessä Heikin luo, rekisteröin ensimmäistä kertaa kunnolla äänet ympärilläni. Kuutostien autojen möläkkä kuului tänne melko selvästi ja nyt kun olin saanut purettua pikku tutkimusmatkailijan intoni eikä mielenkiintoni ollut kohdistunut mihinkään siistiin asiaan ympäristössä, alkoi autojen meteli yhtäkkiä häiritsemään. Eikö täälläkään pääse pakoon kaupungin ääniä?

Heikki se oli ahkeroinut kivien kimpussa ja taisteli paraikaa Underkingiä. Syötiin eväät samalla, kun katseltiin paikalle saapuneen metsäkoneen työskentelyä. Lähettyvillä kaatui isoja kuusia tien vierestä. Härveli lähestyi meidän autoa ja pian olikin mentävä kysymään, onko paku vaarassa, pitääkö siirtää? Ei tarvinut, osasi hommansa ja kaatoi näköjään puut juuri siihen suuntaan kuin tahtoi. Päästiinpä kokemaan puun kaato vain kymmenen metrin päästä meistä! Pari minuuttia, niin oli puu kaatunut, sahattu kuljetettavaan mittaan ja karsittu. Kun lähdettiin pois, oli toinen kone jo korjaamassa tukkeja kyytiinsä.

Jonkun aikaa seurailin Heikin kiipeilyjä. Pian kuitenkin pakattiin jo kamat ja huomasin, etten ollut ehtinyt toteuttaa alkuperäistä suunnitelmaani: loikoilla makuupussissa mätäällä ja lueskella kirjaa! Halusin vielä näyttää Heikille puron ennen lähtöä, ja nyt kun kameramieskin oli paikalla, niin pitihän siihen lankkusillalle uskaltautua ;)