Maisemat muuttuu tutuiksi

Lahti on taakse jäänyttä elämää. Kerrostaloasuminen vaihtui omakotitaloon, nimensä mukaisesti: mummonmökkiin! Metsämäki, Anjala. Entinen mummola, jeah! Mummon ja papan vuosi sitten siirryttyä asumaan Inkeroisiin palvelutaloon, vapautui Metsämäkenä kutsuttu torppa odottamaan seuraavia asukkejaan. Nyt olosuhteiden näin meidän päässä käännyttyä otollisiksi muutolle, siirrettiin kamamme Tonttilan kerrostalokaksiosta maalle. Neliöt asuttavassa tilassa eivät juuri muuttuneet, mutta tämähän on ihan täydellisen kokoinen kahdelle. Ja mitenkä paljon kaikkea hienoa täällä on mitä Lahden kodissa ei ollut: sauna, mikro, astianpesukone, takka, puulämmitteinen liesi (3. maailmansodan varalle), autotalli, paaaljon paljon säilytystilaa (jotka on tosin inventoitava ja siivottava... ullakko, halli kaikkine romuineen, mökki, kellari), oma piha ja metsää! Eikä naapuria näköpiirissä. Tosin Lahden kämppä, vaikka kerrostalo olikin, yllätti minut yksityisyyden tunteestaan. Kun vastakkaisiin ilmansuuntiin näyttäytyvistä ikkunoista ei näkynyt muuta kuin puita ja vähän Joutjärveä. Sai parvekkeelta kurkotella laitojen yli että näki naapureiden parvekkeet. Nythän tässä on melkein alastomampi olo, kun autotie vilistää vierestä. On sentään kuusiaita, mutta silti pimeässä tuntuu että on näyteikkunassa. On sentään rullaverhot.

Metsämäki

Pätkääkään en jää kaipaamaan Kokkokalliokadun ilkeitä ulko-ovia, jotka tahtoivat aina litistää kulkijan halsteriin ovenkarmien väliin. Vieterit hieman yliviritetyt vissiin. Johan siinä on mummot vaarassa! Pyörän kanssa niistä kulkieassa on pari kertaa mielessä kiehahtanut. Samoin kantamusten, esim. oikean ketutuksen saa aikaiseksi kun yrität ovista ulos kajakkimela toisessa kädessä ja kassi toisessa. Ja kun se väliovi on vielä kiinni ja siihen tuulikaappiinhan ei oikein muuta mahdu kun juuri se väliovi aukinaisena! Sitten mela jää jumiin oven yläkarmiin ja molemmat ovet litistävät sinua vasten. Jos niillä olisi ääni, ne nauraisivat ilkikurisesti.

En myöskään jää kaipaamaan parvekkeelle kuuluvaa jatkuvaa E75 tien mölinää. En Järvenpäänkadun liikennevaloja, jotka jättävät sinut ainakin kahdeksi minuutiksi odottamaan vuoroasi. En niin mitään muitakaan kimakasti piippailevia liikennevaloja ja kaupungin ruuhka-aikoja. Enkä neljänteen kerrokseen kapuamista ja märälle koiralle välillä haisevaa hissiä. No joo, ei se Lahti nyt niin hirveä paikka ole :D mutta kun maalla on vaan parempi olla. Tosin, kyllä mie valittamisen aihetta keksin tästäkin paikasta. Meidän talon vierestä ajavat autot aivan liian kovaa ja rekat ja kiihdyttelevät moottoripyörät pitäsi kieltää tältä tieosuudelta! Joen toisella puolella oleva tehdas pitäisi sulkea valosaasteen sekä jatkuvan humisevan äänen tähden! No, siinä ne olivatkin.

Maisemat ovat siis muuttuneet synnyinkotiseudulle. Ja hyvältä tuntuu. Synnyinkoti eli Linjatila (ja äidin herkkuruoat, slurp!) on saavutettavissa n. 2 minuutin polkemisella tai 5 min kävelyllä. Linjatila on rintamamiestalo, jonka äiti ja isä ovat kunnostaneet nyt varsin komeaan ulkoasuun. Linjatila oli alkujaan äidin mummola, ja tämä Metsämäki, minun tämänhetkinen osoite ja minun entinen mummola, on äidin synnyinkoti. Ristiin rastiin päittäin siis :). Se, että kauan tässä nyt sitten viihdytään, tuskin riippuu viihtymisestä, vaan minun ja Heikin työnsaannista ja harrastuspaikkojen ympärivuotisesta riittävyydestä (kiipeily).

Linjatila

Nyt vaan naattimaan Anjalasta, valottomasta liikenteestä, pimeämpänä ilmentyvästä tähtitaivaasta ja sienimetsistä.

P.S. Oli hassu tunne käydä "Ympsässä" kaupassa kun joka toinen naama oli jostakin tuttu!