Vierumäen liikunnanohjaajaopintojen toisella vuosikurssilla toteutettiin Lapin jakso, johon kuului kolmen päivän hiihtovaellus Hetasta Pallakseen, Ylläs-Pallastunturin kansallispuiston maisemissa sekä Ylläksellä laskettelua. Olihan tuo laskettelujaksokin oikein mukava, pääsi telluihinkin tutustumaan ja treenaamaan reisilihaksia! Mutta se mitä odotin reissulta ja mikä oli minulle mieleenjäävin kokemus, oli juurikin tuo hiihtovaellus. Sitä edeltävillä viikoilla en malttanut kunnolla edes opiskeluun paneutua, kun niin kovin fiilistelin reissua. Muistan erään tentin, jota vieläpä auditoriossa tehtiin.. En ollut lukenut juuri ollenkaan, mutta ajattelin että onhan sieltä tunneilta sen verran jäänyt mieleen, että läpi mennään vaivatta kun kysymyksiin vastailee... Mutta eikös Teppo ollut laatinut yhden ainoan tenttikysymyksen: "Kerro, mitä olet oppinut kurssilta". Piti siis tiivistää koealue referoiden tyhjälle paperille. Aargh! Jos oltaisi annettu johonkin aiheeseen liittyvä kysymys, olisin siihen kyllä tekstiä osannut tuottaa, mutta että yritä nyt muistaa kaikki ne aiheetkin.. Päädyin piirtelemään koepaperiin Lappi aiheisen maiseman hiihtäjineen ja tuntureineen. Kirjoitin Tepolle jotakin siihen, että sori, nyt ei vaan pysty vastaamaan koekysymykseen kun en ole lukenut, mutta tuutkos sie ykkösryhmään hiihtämään meijän kanssa?
Minut mielletään tunnollisena oppilaana, ja miehän menin kysymään heti 5 min jälkeen että koska saa poistua tentistä. "30 min jälkeen". Kun oli puoli tuntia kulunut, länttäsin tyhjän konseptipaperin pöydälle ja koepaperin piirrustuksineen Tepolle ja lähdin ensimmäisenä pois tilasta. Tentin jälkeen tuli kyselyitä koulukavereilta, että mitä sie siihen paperiin olit oikein kirjoittanut, kun Teppo nauroi sen jälkeen kun olit lähtenyt?
Meidät oltiin jaettu kolmeen hiihtoryhmään. Ykkösryhmä oli se "nopein" ja olin toisena naisvahvistuksena ryhmässä. Hetasta hiihdettiin Pahakurulle. Matkalla tunturiylängössä oli lumi paikoin vähissä. Varvikot ja jäätyneet mustikat paistoivat lumen alta ja ladusta ei ollut tietoakaan. Lumi oli kovettunut tuulen muodostamiksi dyyneiksi. Eteneminen ei ollut helpoimmasta päästä ja tuulikin tuiskutti silmiin. Melkein kaikki riisuivat sukset olalle ja etenivät jalkapatikalla. Minusta se ei kuulunut hiihtovaelluksen luonteeseen. Olin ihan fiiliksissä kaikesta, olihan minulle ensimmäinen kerta Lapissa talviaikaan. Eki taisikin tokaista kerran, että on se kun Senjan naamalla vaan paistaa hymy vaikka muuten vallitsee hiljaisuus ja keskittyminen.
Ensimmäinen yö oltiin Pahakurun kodassa kaikki, laverit ja lattia täynnä oppilaita ja yksi opettaja. Toiseksi yöksi saatiin lumikammit valmiiksi ja osa vietti yönsä niissä. Oli minun ensimmäinen yö lumimajoitteessa. Välipäivänä oli tarkoitus alunperin valloittaa Outakka tunturi, muttei aamun "huonon" sään takia lähdetty matkaan. Käytiin me parin innokkaan kanssa läheisellä Pikkuvaaralla. Välipäivän ohjelma muodostui seuraavaksi: aamupäivällä käytiin vierailemassa kakkosryhmän luona Hannukurussa. Olivat osa vielä makuupusseissa. Heillä oli kyllä oltavat, kaminoissa tulet ja patjoilla saivat nukkua.
Pahakurulla sitten alkoi tapahtua: ensin oli vedenhakureissu. Tiedettiin että lähistöllä oli lähde, muttei tarkkan että missä. Vieraskirjassa oli tieto että tuvasta lounaaseen. Jeah, ei kun ämpärit ja pullot mukaan ja suunta lounaaseen. No, viidentoista metrin kantohangen jälkeen alkoi upottaa ja sitten päästiinkin ensimmäisessä kuvassa näkyvälle lipalle. Hieman taidettiin alkuun lapioida lunta ja sitten vaan hyppy tuntemattomaan. Alas päästiin kaikki, mutta alhaalla laaksossa hanki olikin vyötäröön asti! Hetki emmittiin, tai muut taisivat empiä, mutta minusta tässä hommassa ei ollut mitään ihmeellistä, pohraamaan vaan aitakävelytyyliin kohti maaston matalinta kohtaa! Muut lähtivät perään. Työjärjestys löytyi kivasti, mie avasin latua, pari kaveria lapioi lunta polun tieltä ja muut tamppasivat perässä. Eki kirmasi jonomuodostelmassa työskentelevän opiskelijaryhmän ohitse ja ilmoittikin jonkun matkan päässä löytäneensä pienen reiän hangesta: ilma-aukko!
 |
| Kohti lähdettä. Jasseri jäi vartioimaan lähtöpaikalle, löydätkö? |
Sieltä se lähde sitten paljastui ja säästyttiin lumensulastusrumbalta. Takaisin päin polkukin oli ihan käveltävissä, mutta haasteen muodosti lumilipan kiipeäminen takaisin ylös. Saatiin kuitenkin jonkin sortin portaat iskettyä lähes pystysuoraan seinämään. Loppupäivä rakennettiin kammeja ja keksittiin hyppiä lumilipalta alas, toiset ihan vaan ujosti jaloillee, pojat jopa voltteja! Kakkosryhmästä osa saapui visiitille meidän leiriin (heilläkin toinen yö samassa paikassa). Kun tulivat latua pitkin hiihtäen ja näkivät osan juoksevan vauhtia ja hyppäävän tyhjyyteen ja osan heilumassa lapioiden kanssa lumikammien luona, olivat olleet äimänä että kuinka nuo jaksaa. Pian saatiin kuitenkin Lumirotkohyppyjoukkueeseen heistä vahvistusta.
Hieman viileän lumikammiyön jälkeen jatkui matka kohti Pallasta. Matkalla päästiin / jouduttiin lukemaan hangesta toisten jättämiä viestejä, enemmän tai vähemmän asiallisia. Nammalankurulla pidettiin ruokataukoa ja loppupätkä päästin pitämään vauhtia lumikissabaanalla. Mahtava reissu!
