Istun autossa, ulkona satelee. Heikki pötköttelee takakontissa. Ollaan juuri syöty varsin maittava ateria: tonnikala, papu, tomaattikastike, riisi, nuudeli ja jälkiruuaksi kanelikaakaota ja keksit. Kohta kun jaksetaan, lähdetään ympäristöä ihmettelemään, auto kun on parkkeerattu Tasmanias Arch ja Devils Kitchen nähtävyyksien viereen. Tarkempi sijaintimme on Koilis-Tasmania, Tasman Peninsula.
Palataan ajassa taaksepäin, vuodenvaihteen tienoille, niin saatte kuulla matkamme kulkua edellisen blogikirjoitus jälkeiseltä ajalta.
Sunshine Coast, Coolum Beach ja tuskainen kuumuus. Yöt nukuttiin tievarteen pysäköidyssä autossa, ovi suurimmaksi osaksi auki, jotta olo helpottuisi hieman. Gueenslandissa ei ole ilmaisia leirialueita, joten harjoitettiin pummiöitä hiljaisten katujen varsilla. Tätä kirjoittaessa ei olla vielä kertaakaan jouduttu maksamaan yöpymisestä! Aamutoimet suoritettiin jossakin ranta-tai puistoparkissa, jossa vessamahdollisuus ja jopa rantasuihkut (tarkoitettu suolaveden pois huuhtelemiseen) kuuluivat ylellisiin fasiliteetteihimme. Päivällä joko oltiin rannalla sukeltelemassa aaltojen ali (tai pyörimässä ilman kontrollia niiden mukana), kirjastolla nauttimassa ilmastoidusta viileästä sisätilasta ja netistä tai Mount Coolumilla kiipeämässä.
Joulu oltiin vielä Coolumissa. Joulu, joka tuntui Juhannukselta! Hurja Joulufiilistely täällä Australiassa on ollut käynnissä jo marraskuun puolella ja ihmisten kodit ovat näyttäneet parhaimmillaan yhdeltä isolta välkkyvältä valomainostaululta. Vaan mikä on Joulu ilman lunta? Ja ilman Suomalaisia joulupöydän herkkuja? Keskellä kuuminta kesää?! Paikallisten Joulunvietto vaikutti Suomalaiselta Juhannukselta. Perheet olivat puistossa grillaamassa ja rannalla makoilemassa. Meidän Jouluun kuului tavallista parempi ja täyttävämpi herkkuaamiainen, itse valmistettuna puistossa tietenkin, sekä ulkona (siis ostoruokana) nautittava lounas. Taisi olla aattona hampparit ja joulupäivänä pitsat Domino´s pitseriasta.
Suunnitelma oli mennä Uudeksi Vuodeksi Sydneyhin isoja paukkeita ihailemaan ja liikkua sen jälkeen etelämmäs viileämpien kelien toivossa. Uuden Vuoden vastaanottoon valmistauduttiin hankkimalla eväät päiväksi ja reppuihin pakattiin viltti ja makuupussit. Puolen päivän aikaan siirryttiin junalla keskustaan ja lähdettiin etsimään hyvää rakettien katseluspottia. Hyvä eturivin paikka löydettiinkin ja siihen leiriydyttiin joskus kello 17. Yhdeksältä oli ensimmäinen show ja 24 räiskyi sitten kunnolla. Ensimmäisessä esityksessä oli vähemmän väkeä ja perheitä jonkun verran. Sekin oli jo jotakin todella hienoa! Kellon lähestyessä puoltayötä oli väkeä paikalla todella paljon. Piti ihan tiivistää leiriä ja hilautua aivan reunalle asti (meren rannalla), jottei kukaan kiinalainen keksi tunkeutua eteen. Niitä nimittäin tulvi sinne ja ne täyttivät kaikki tyhjät välit. Yksi yritti vielä neuvoa puhelimessa kavereitaan paikalle! Ehkä ikimuistoisin hetki oli, kun vieressä yksi aasialainen tuijotti paukkeita puhelimensa kautta niitä samalla filmaten ja huusi yhtenään "Oooo!". Vaan olihan se kokemus! Takaisin junalle kulku oli myös oma kokemuksensa.. Siinä tajusi sen ihmismassan suuruudeen, kun lähes kaikki olivat matkalla samaan aikaan kotiin. Ja sitä humalaisten nuorien määrää... Ja roskan!!!
Seuraavana päivänä huomattiin myös se, että moottoritiet varmasti joka ilmansuuntaan Sydneystä olivat tukossa. Vastaan liikenne soljui kyllä vaivatta. Onneksi jonkun tovin matovauhtia kuljettua päästiin vaihtamaan isompaa vaihdetta silmään, kun liikenteen tukkeuttajaksi paljastui erääseen kaupunkiin Sydneyn eteläpuolella vievä kaista. Seuraavat päivät vietettiin Nowrassa kiipeillen. Hieno paikka, sekin.
Seuraava moottoriralli vei meidät Melbourneen. Melbournesta oli tarkoitus hankkia boulderkirja Grambiansille ja jollakin ihme tuurilla navigaattorin perille ohjaamana löydettiin aivan kiipeilyliikkeiden vierestä meille ilmainen parkkipaikka! Olin itse kuskina ja täytyy kyllä sanoa, että jännitti! Ei arvattu ajatella, että päädyttäisiin niin isoon cityyn pikku Townacella. Taidettiinpa osua vielä neljän ruuhkaan!! Yksi kiinalainen meinasi jäädä meidän alle, kun säntäsi väkijoukon keskeltä suojatielle päin punaista. Ajateltiin että oltaisiin kirjastossa käyty, mutta parkkihallin maksut olivat järkyttävän korkeita! Siis äkkiä pois suurkaupungista ja pieniä tuppukyliä kohti!
Matkalla Grampiansille piipahdettiin rannikolla katselemassa turistien täyttämiä lookouteja. Kun olimme ajomatkalla Grampiansin länsipuolta, tuli vastaan tiesulku poliisin toimesta. Oli tie suljettu siitä eteenpäin, puskapalo oli vaarana levitä näille alueille ja kansallispuiston länsiosa oli suljettu. Hetki tiesulkua ennen olin haistanut ikkunasta tuoksun, suomalaisen puulämmitteisen rantasaunan ja eukalyptus saunahajusteen. No, nyt tiedetään että silloin kannattaa huolestua jos ilmasta leijuu suomalaisen mökkiunelman tuoksuja vastaan.
Päätettiin kuitenkin suunnata Grampiansille, mutta itäpuolelle. Eukalyptuksen tuoksu leijui ilmassa kaiken aikaa ja välistä savuakin saapui tuulen kuljettamana. Luonto oli täysin hiljainen, mistään ei kuulunut mitään. Sade, jota aamulla satoi, oli nokista. Oltiin pari yötä Halls Gapin lähettyvillä ja sitten siirryttiin puiston pohjoisosaan, josta löydettiin kiva yksityinen leiri pidemmäksi aikaa, läheltä Mount Stapyltonia ja Mount Zerota. Välistä käytiin Horshamissa vesi- ja ruokavarastoja täydentämässä, kerran puhjennut rengas paikkaamassa. Muuten boulderoitiin ja kiivettiin tai käveltiin polkuja läheisten huippujen päälle tai hengailtiin leirissä ja pelattiin rummikubia (kätevä matkaverio). Grampiansilla nähtiin elämämme ensimmäiset emut. Maailman toiseksi suurin lentokyvytön lintu heti strutsin jälkeen. On kyllä hölmön näköinen otus, varsinkin liikkeessä, kun pyrstöhöyhenistö vaan pomppii juoksun tahdissa! Ei ne kengurutkaan fiksuilta näytä. Päivän naurut saatu aina kun emu tai kenguru on bongattu.
 |
| Mount Stapyltonin hammaskivi |
Tasmania oli ollut haaveissa jo jonkun aikaa ja nyt nähtiin sopiva rako tuon monimuotoisen suuren saaren tutkimiseen. Motivaattoreina toimivat vielä viileämpi ilmasto, useat upeat kiipeilykohteet ja koskematon luonto. Olisipa se hienoa nähdä myös tasmanian tuholainen! Spirit of Tasmania laivayhtiö oli ainut joka liikeinnöi mantereen ja Tasmanian väliä ja kun huomattavasti halvempaan lentokoneeseen ei autoa voi viedä, varattiin kukkaroa puistattava laivamatka Melbournesta Devonporttiin päiväristeilynä. Jokaiseen autoon tehtiin pienimuotoinen tarkastus ennen laivaan nousua. Mitään siemeniä sisältävää ei saanut saarelle kuljettaa, kaasut piti antaa pois matkan ajaksi ja hieman kulmia nyrpisteli rättipäinen tarkastaja likaista autoamme katsoessaan. Yhdeksän tuntia kesti matka aaltoisella merellä. Huonoa oloa vastaan taisteltiin, vieressä ihmiset puklauttelivat vähän väliä oksennuspusseihin. Matkaa piristi vieressä ollut lapsille tarkoitettu toimintapiste, jossa mm. kerrottiin Tasmanian eläimistöstä ja opeteltiin piirtämään sarjakuvatyyliin. Parrakas taiteilijasetä teki matkan aikana huikean maalauksen :).
Tasmanian tarinat toiseen kertaan!
