Tavoitetta työstämässä

Hei,

Kesäkuun alusta kipeenä ollut ranne osoittaa paranemisen merkkejä! Oon alkanut puntilla taas käymään. Penkkipunnerrus vielä vähän ikävältä tuntui ranteessa. Mutta liike on paras lääke. Lepoa on jo riittävästi takana.

Oi ens kesänä kun oisin ehjänä, en aio meloa työkseni, ehkä silloin tällöin keikkoja. Niin pysyisinkin ehjänä ja pääsisin melomaan omiakin retkiä :). Tänä kesänä piti isän kanssa mennä viikon melontaretkelle. No, se vaihtuikin Lofoottien reissuun, joten en valita, mutta ensi kesänä kun pääsis jonnekin kajakin kanssa.. Mitäköhän mie teen ensi kesänä? Mitä mie teen nyt syksyllä?? Meinasin hakea tammikuussa alkaviin koulutuksiin.. Sosionomi edelleen ykkösenä mielessä.. sairaanhoitaja.. mitäköhän tradenomit oikein ees tekee?

MIKÄ MUSTA OKEIN TULEE?

Maalauskurssit maksaa.. Pitäisikö sellainen silti käydä? Akryyli vai vesiväri? Vai pitäisikö opetella öljy? Vitsi kun jotkut on niin taitavia.. Kuinka hyväksi voisin kehittyä?

Asuntokin olisi kiva hommata. Oma omakotitalo :). Meidän minikeittiö yhdellä tiskialtaalla alkaa pikkuhiljaa ahdistamaan.. Mut missä sitä oikeastaan haluttais asua? Sijainti on aika merkityksellinen asia. Ympäristö vielä enemmän. Jos ostat talon maalta, voitko olla varma, että se on edelleen peltojen ympäröimä 20 vuoden päästä? Jos muuttaa valmiiseen lähiöön, ei tartte pelätä moottoritien jyräävän myöhemmin vieressä? Onko Hennala oikeasti huono paikka? Onko 20km työmatka liian pitkä? Auto vs. pyörä? Vanha ja "edullinen" vai uusi, huoleton ja kallis? Kuinkakohan vaikeaa on velallisen elämä? Voiko samaan aikaan opiskella ja maksaa asuntolainaa? Tai pystyisinkö siihen?

Mieleni tekee laskea matikkaa. Aivot on jäätyneet sitten lukion.. Ehpäkä kohta laskenkin!
Luonnossa pitäisi käydä joka päivä. Auton äänet häiritsee mua metsässä. Olisi kiva jos tulevan kodin lähimetsä olisi hiljainen paikka. Pääseehän sitä tietty aina retkelle kauemmas.

Ajatuksesta tavoitteeksi

Hep!

Tavoite: Senja + 5kg Jouluun mennessä! Saas nähdä, tän päätin jo about kuukausi sitten. Aloituspaino (aamupaino) oli jotakin 52-53kg. Nyt klo 11 vaaka näytti 54kg. Jospa muistaisin jonakin aamuna käydä vaa-alla, niin näkee onko oikeesti tullut kilo vai ei xD!

Tartten painoa jotta pystyn kartuttamaan lihasmassaa. Lihasta tarvin, jotta, kuten aiemminkin täällä olen maininnut, pysyn kasassa. Polkupyöräily esim sattuu polveen. On tosin pistänyt jo monia vuosia, varmaan yläasteelta / lukiosta lähtien, et en sit tiijä mikä mussa on. Mut mul on sellanen oletus, että jos etureisi kasvaa, niin polvi ei pistä niin paljoa enään. Ainakin pääsen ylämäet kovempaa!

Kattokaa noita kinttuja!! Mitkä narut :D
Koitan raportoida tänne kuulumisia ja tuloksia, lähinnä itseäni varten. Samalla jos joku näitä lueskelee, voitte ihmetellä kuinka kilojen kerryttäminen sitten on vaikeaa!!

Syöminen ois kaiken A ja O. Paljon ja säännöllisesti. Säännöllisesti unohtuu välillä ja paljon on vaikeaa. Nyt lounaalle ->

Mäkireeni Lofooteilla. Nousumetrit kyl tuntu enemmän hengityselimistössä kuin jaloissa. Pitäis siis ottaa voiman lisäks tehokuuri kestävyyttä.

Tavoitteellinen kuntourheilija

Pääsiäistä  kaikille :)

On muuten huikeeta kirjoittaa kymmensormijärjestelmällä! Joskin en oo viel käynny kaikkia nettikurssin oppitunteja läpi (http://www.typingstudy.com/fi-finnish-2/lesson/1), mutta kyllä tää jo luonnistuu melko hyvin. Oon jo vähintään yhtä nopee ku entisellä tekniikallani!! Hidastavana tekijänä toistaiseksi suuri virheiden määrä.

Kävin eilen salilla. Oli kivaa nostella painoja ja huomasin taas innostuvani, että pitäis harkkapäiväkirjaa alkaa täyttämään! Vähän ehkä ohjelmoimaan omaa liikkumista. Haha, voi kuinka monta kertaa oonkaan innoissani kyhännyt viikko-ohjelman ja täyttänyt viikon kaksi harkkapäiväkirjaa kalenteriin... ja sen jälkeen unohtanut taas urheilla säännöllisesti. Kyllähän mie oon nyt sanotaanko viime kesästä lähtien melko säännöllisesti onnistunut puntilla käymään. Heikki teki mulle saliohjelmia ja se olikin tosi motivoiva tapa kuntoilla! Tein salitreeniä ihan eri tavalla kuin yleisurheiluaikanani, jolloin yhdessä punttitreenissä tehtiin vähän kaikkea, jalkoja painottaen. Nyt toteutin neli- ja kolmijakoisia ohjelmia ja ylävartalon liikkeistä monet tulivat uutena minulle. Kyseinen ohjelmointi myös mahdollisti punttitreenit useamman kerran viikossa.

Ranteen ganglioksi luultu luupatti oikeassa kädessä

Siinä se törröttää...

... ja estää ranteen taivuttamisen ja sitä myöten mm. punnertamisen, käsilläseisonnan ja rinnallevedon. No can do. No ei tuo toinenkaan ranne yhtään paremmin liiku, vanha jännetuppi vihloo edelleen.

Jotenkin tuo hyvä draivi katosi tuossa tammi- helmikuussa ja nyt oon käynny salilla keskimäärin kerran viikkoon. No, pääasia että pysyy yllä tämä omalle keholle arvokas harrastus. Pohjat tuli nostettua lähes nollista kelvolliselle tasolle -siis voimapohjat. Kestävyyspohjat ovatkin jämähtäneet huonoille kantimille.. Jalkapohjan plantaarifaskiitti estää kävelemisen, juoksemisen ja hiihdon. Onneksi Vellamo Melontastadionin puntilta löytyy melonta- ja soutuergo, joista soutaminen on itselle erittäin mieleistä puuhaa! Pyöräiltyäkin on tullut jonkin verran. Kokkokallion ylämäki muuten tuntuu paljon helpommalta polkea ylös kuin pari vuotta sitten, kun akillesvaiva oli romahduttanut liikuntakykyni osittain ja -iloni tyystin!!

Tosiaan, olen huono huoltamaan omaa kehoani. Motivaation virittäminen on jotenkin vaan aina ollut hankalaa. Nyt olis tärkeetä saada jalkapohjat kuntoon, jotta pääsis pian kävelemään ja juoksemaan ja loikkimaan ulos, kun kevätkin puskee päälle. Oih, kuinka tykkäänkään loikkia! Hihi, kyllä mussa asuu ikuinen yleisurheilija. Yksi mitä odotan myös malttamattomana on pukea piikkarit jalkaan ja kirmata tartanilla! Osaisko kukaan muuten kertoa missä mun piikkarit on? Oon hävittänyt ne muuton yhteydessä... Heh, hyvä kun mulla on kuvitelmissa se fiilis kun jaloissa on voimaa ja nopeutta ja kimmoisuutta ja kuinka kevyesti lähtee kinkka-loikka ja kuinka sähäkästi telinelähdöt. Taitaa olla kimmoisuus ja sähäkkyys kaukana tällä hetkellä..

No entäs sitten tämä into alkaa ohjelmoimaan ja tekemään? Miksi se aina lopahtaa? Varmasti siksi, että ei ole mitään tavoitetta. "Kohotanpa vaan kuntoa ja olen kohta vahvempi ja nopeampi", riittääkö se? Toisaalta ei oo mitään porukkaa jonka kanssa treenais. Eikä myöskään sitä päättäväisyyttä jota tarvitaan niinä hetkinä, kun fiilis ei kannusta pukemaan trikoita jalkaan juuri sillä hetkellä. Miksi tarviskaan jos en kuitenkaan oo tavoitteellinen kilpaurheilija? Hmm... tavoitteen asettelu taitaa ratkaista aika paljon. Sen jälkeen tulee päättäväisyys. Mulle oikea juttu ois olla tavoitteellinen kuntourheilija läpi elämän, etenkin vanhana, sillä jos ennusmerkit pitää paikkansa niin nää nivelet ei kestä kasassa ilman jumppaa ja hyvää tukilihaksistoa. Jos en pysty olemaan päättäväinen nyt, pystynkö olemaan sitä vanhana? Jos nyt luovutan kipeän ruumiinosan takia, toiminko muka eri tavalla vanhana?

Think about that, Senja!

Oon mie nyt ainakin leukoja vedelly. Alotin vuoden vaihteessa sellasen, et joka päivä vähintään 10 leukaa. Saa jäädä joiltakin päiviltä välistä, mut sit pitää kuroa kiinni muina päivinä! Tammikuu oli hyvä (404 leukaa), helmikuussa jäätiin tavoitteesta (215 leukaa) ja maaliskuulle vois vielä ottaa loppukirin ;)

Valot ja äänet kokemuksenani

Suunnittelin tästä aiheesta kirjoittamista jo ennen kuin eilen Erämaan Lumon ensimmäisessä Lappi jaksossa puhuttiin aiheesta mielenkiintoisesti, joka pisti miettimään vielä lisää..

Keinovalo

Kuten Erämaan Lumossa 28.2.2016 (http://areena.yle.fi/1-2596925?autoplay=true) kerrottiin, keinovalo on muuttanut ehkäpä eniten elinympäristöämme kuin mikään muu. Suomi on ollut ihmisten asuttama 10 000 vuotta ja 100 vuotta olemme eläneet keinovalojen keskellä. Siis vain yhden prosentin verran koko siitä ajasta kun Suomi on ollut asuttuna. Millainen mahtaa olla keinovalon vaikutus meihin ihmisiin? Olemmehan tottuneet elämään valonlähteinämme aurinko, kuu ja tähdet. Siis me emme, vaan esi-isämme. Mutta niinhän ne väittävät. Että tämä valtavan nopea elämäntyylin muutos kohti kulutus- ja tarveyhteiskuntaa vieraannuttaa meidät luonnosta, joka on meidän alkuperäinen kotimme. Että ihminen ei sopeutuisikaan niin nopeasti vallitsevaan elämän menoon ja että lisääntyneet mielenterveysongelmat ja muut kumpuaisivat tästä muutoksesta.

Viime aikojen tutkimustulokset kertovat, että keinovalolla ja valosaasteella on myös yhteys syöpiin ja lihavuuteen! Ja tokihan valosaaste vieraannuttaa meitä luonnosta! Todellinen luonto on yöllä pimeä. Vaan tänään, mietippä kuinka kauas saisit ajaa, löytääksesi puhtaan tähtitaivaan? Et ainakaan eteläisestä Suomesta. Jossakin kajastaa kaupungin keskusta, pienemmän kylän valot, katulamput tai teollisuusalue.

Itse en ole vielä koskaan asunut paikassa, jossa valosaastetta ei olisi suoraan yläpuolella. Tai ehkä pisimpään tälläisissä oloissa olen ollut Australiassa. Anjalassa paperitehtaan valot valaisivat ympäristönsä öisin niin, että talosta jäi selvä varjo pellon pintaan. Kuu saattoi luoda omia varjojaan, mutta tehdas joen toisella puolella oli dominoivampi. Tässä nähdäänkin suojaavan puuston vaikutus suorasti kohdistuvaan valosaasteeseen! Ennen oli vanha metsätilkku Anjalankodin ja tehtaan välissä, joka suojasi kuin sälekaihdin. Ja toisaalta Metsämäki, koti muutama sata metriä edellisestä, ei paistatellut suoraan tehtaan öisessä valokeilassa, mutta pimeää taivasta ei silti näkynyt. Tai pimeähän se oli silmälle, joka ei ole parempaa nähnyt. Jos vaikka helsinkiläinen olisi sinne tuotu, olisi ihastellut tähtien paljoutta ja kirkkautta! Mutta olen kokenut oikean tähtitaivaan, kuutamon ja kirkkaana loimuavat revontulet Tuntsan erämaassa ja tiedän mihin verrata.

(Kaivoin kuvan kyseiseltä Tuntsan reissulta, mutta jätän lisäämättä sen, sillä kuvan laatu ei todellakaan tee kunniaa lapin kairan öiselle tunnelmalle!)

Globaali valosaaste avaruudesta käsin...

Nyt asutaan Lahdessa. Melko lähellä keskustaa. Ison kaupungin valosaasteet valaisevat isolla säteellä ja pilvisellä säällä valot heijastuvat takaisin, jolloin tuntuu kuin iso keinovaloa syöttävä kattovalo olisi asennettu taivaaseen yläpuolellemme. Ja sitten on vielä nuo pihavalot! Palaen läpi koko yön. Pihavalot, jotka heijastavat kellertävän kirkkautensa sälekaihtimien peittämättömistä raoista makuuhuoneeseen nukkujan riesaksi.

En tykkää yhtään.

Sitten on toinen asia, valosaasteen sukulainen:

Äänisaasteet

Lisäsin videon, jonka kuvasin tänään Joutjärven jäällä, ihan tästä kerrostaloasuntomme nurkilta. Tasainen möly, sisältäen pääasiassa kukkulan takana kulkevan motarin tauottoman moottoriajoneuvojen jylinän. Minua itseäni äänisaasteet häiritsevät pahemmin kuin valosaaste. Anjalassa edellisenkin valoisan ongelman aiheuttaja on myös tämän äänekkään takana. Tehdas humisee yötä päivää. Tuulen suunnasta riippuen ääni on joko hiljainen tai häiritsevän äänekäs. Pääasiassa asiaa ei ajatellut, hyvä niin, sillä ääneen oli niin tottunut. Mutta kyllähän se olemiseen vaikuttaa! Kun vertaa paikkaan jossa vallitsee täysi äänisaasteettomuus. Paikkaan, jossa ihmisen luomuksien aiheuttamat äänet ovat kaukana ja luonnon omat äänet voimistuvat ja vallitsevat ympäristön äänimaailmaa.

Metsämäellä äänisaasteita aiheutti eniten vieressä kulkeva maantie, jossa 80km/h nopeusrajoitus. Varsinkin rekat aiheuttivat mölyn, jonka aikana toisen kuuleminen pihalla oli hankalaa tai mahdotonta ja sisälläkin herkempi nukkuja saattoi havahtua hereille.

Vierumäellä äänimaailma oli kyllä tähän astisista paras! Kolme, oikeastaan neljä vuotta Vierumäellä oleilleena voin kertoa, että Suomen Urheiluopisto oli melko hiljainen ja luonnon läheinen paikka.

Tämän hetkinen oma olemisen kokemus on melko tasapainoinen. Kerrostaloasumisena tämä Kokkokallionkatu on kyllä rauhallinen paikka, joskaan vertailukohteita minulla ei ole, muuta kuin aiemmin samalta kadulta, viereisestä talosta ;). Arvostan ikkunasta näkyvää mäntyistä metsämaisemaa ja etenkin sitä, kun yksittäisiä autoja ei näy eikä kuulu. Olo on jopa rauhallisempi kuin ison tien vieressä kököttävässä omakotitalossa, vaikka jälkimmäisessä naapureita ei näy eikä kuulu. On tuo leikkivien lapsien ääni kuitenkin paljon miellyttävämpi kuin moottoriajoneuvojen.

Tulevalta "lopulliselta sijoittautumispaikalta" toivon mahdollisimman vähäisiä ääni- ja valosaasteita. Hiljaisuus ja pimeys ovat asioita joita arvostan. Sellaisessa paikassa mieli lepää. Sitä ennen, pyrin poistumaan ääni- ja valosaasteiden vaikutuspiiristä mahdollisimman usein metsiin retkeilemään!