Suunnittelin tästä aiheesta kirjoittamista jo ennen kuin eilen Erämaan Lumon ensimmäisessä Lappi jaksossa puhuttiin aiheesta mielenkiintoisesti, joka pisti miettimään vielä lisää..
Keinovalo
Kuten Erämaan Lumossa 28.2.2016 (http://areena.yle.fi/1-2596925?autoplay=true) kerrottiin, keinovalo on muuttanut ehkäpä eniten elinympäristöämme kuin mikään muu. Suomi on ollut ihmisten asuttama 10 000 vuotta ja 100 vuotta olemme eläneet keinovalojen keskellä. Siis vain yhden prosentin verran koko siitä ajasta kun Suomi on ollut asuttuna. Millainen mahtaa olla keinovalon vaikutus meihin ihmisiin? Olemmehan tottuneet elämään valonlähteinämme aurinko, kuu ja tähdet. Siis me emme, vaan esi-isämme. Mutta niinhän ne väittävät. Että tämä valtavan nopea elämäntyylin muutos kohti kulutus- ja tarveyhteiskuntaa vieraannuttaa meidät luonnosta, joka on meidän alkuperäinen kotimme. Että ihminen ei sopeutuisikaan niin nopeasti vallitsevaan elämän menoon ja että lisääntyneet mielenterveysongelmat ja muut kumpuaisivat tästä muutoksesta.
Viime aikojen tutkimustulokset kertovat, että keinovalolla ja valosaasteella on myös yhteys syöpiin ja lihavuuteen! Ja tokihan valosaaste vieraannuttaa meitä luonnosta! Todellinen luonto on yöllä pimeä. Vaan tänään, mietippä kuinka kauas saisit ajaa, löytääksesi puhtaan tähtitaivaan? Et ainakaan eteläisestä Suomesta. Jossakin kajastaa kaupungin keskusta, pienemmän kylän valot, katulamput tai teollisuusalue.
Itse en ole vielä koskaan asunut paikassa, jossa valosaastetta ei olisi suoraan yläpuolella. Tai ehkä pisimpään tälläisissä oloissa olen ollut Australiassa. Anjalassa paperitehtaan valot valaisivat ympäristönsä öisin niin, että talosta jäi selvä varjo pellon pintaan. Kuu saattoi luoda omia varjojaan, mutta tehdas joen toisella puolella oli dominoivampi. Tässä nähdäänkin suojaavan puuston vaikutus suorasti kohdistuvaan valosaasteeseen! Ennen oli vanha metsätilkku Anjalankodin ja tehtaan välissä, joka suojasi kuin sälekaihdin. Ja toisaalta Metsämäki, koti muutama sata metriä edellisestä, ei paistatellut suoraan tehtaan öisessä valokeilassa, mutta pimeää taivasta ei silti näkynyt. Tai pimeähän se oli silmälle, joka ei ole parempaa nähnyt. Jos vaikka helsinkiläinen olisi sinne tuotu, olisi ihastellut tähtien paljoutta ja kirkkautta! Mutta olen kokenut oikean tähtitaivaan, kuutamon ja kirkkaana loimuavat revontulet Tuntsan erämaassa ja tiedän mihin verrata.
(Kaivoin kuvan kyseiseltä Tuntsan reissulta, mutta jätän lisäämättä sen, sillä kuvan laatu ei todellakaan tee kunniaa lapin kairan öiselle tunnelmalle!)
 |
| Globaali valosaaste avaruudesta käsin... |
En tykkää yhtään.
Sitten on toinen asia, valosaasteen sukulainen:
Äänisaasteet
Lisäsin videon, jonka kuvasin tänään Joutjärven jäällä, ihan tästä kerrostaloasuntomme nurkilta. Tasainen möly, sisältäen pääasiassa kukkulan takana kulkevan motarin tauottoman moottoriajoneuvojen jylinän. Minua itseäni äänisaasteet häiritsevät pahemmin kuin valosaaste. Anjalassa edellisenkin valoisan ongelman aiheuttaja on myös tämän äänekkään takana. Tehdas humisee yötä päivää. Tuulen suunnasta riippuen ääni on joko hiljainen tai häiritsevän äänekäs. Pääasiassa asiaa ei ajatellut, hyvä niin, sillä ääneen oli niin tottunut. Mutta kyllähän se olemiseen vaikuttaa! Kun vertaa paikkaan jossa vallitsee täysi äänisaasteettomuus. Paikkaan, jossa ihmisen luomuksien aiheuttamat äänet ovat kaukana ja luonnon omat äänet voimistuvat ja vallitsevat ympäristön äänimaailmaa.
Metsämäellä äänisaasteita aiheutti eniten vieressä kulkeva maantie, jossa 80km/h nopeusrajoitus. Varsinkin rekat aiheuttivat mölyn, jonka aikana toisen kuuleminen pihalla oli hankalaa tai mahdotonta ja sisälläkin herkempi nukkuja saattoi havahtua hereille.
Vierumäellä äänimaailma oli kyllä tähän astisista paras! Kolme, oikeastaan neljä vuotta Vierumäellä oleilleena voin kertoa, että Suomen Urheiluopisto oli melko hiljainen ja luonnon läheinen paikka.
Tämän hetkinen oma olemisen kokemus on melko tasapainoinen. Kerrostaloasumisena tämä Kokkokallionkatu on kyllä rauhallinen paikka, joskaan vertailukohteita minulla ei ole, muuta kuin aiemmin samalta kadulta, viereisestä talosta ;). Arvostan ikkunasta näkyvää mäntyistä metsämaisemaa ja etenkin sitä, kun yksittäisiä autoja ei näy eikä kuulu. Olo on jopa rauhallisempi kuin ison tien vieressä kököttävässä omakotitalossa, vaikka jälkimmäisessä naapureita ei näy eikä kuulu. On tuo leikkivien lapsien ääni kuitenkin paljon miellyttävämpi kuin moottoriajoneuvojen.
Tulevalta "lopulliselta sijoittautumispaikalta" toivon mahdollisimman vähäisiä ääni- ja valosaasteita. Hiljaisuus ja pimeys ovat asioita joita arvostan. Sellaisessa paikassa mieli lepää. Sitä ennen, pyrin poistumaan ääni- ja valosaasteiden vaikutuspiiristä mahdollisimman usein metsiin retkeilemään!
