Urho Kekkosen Kansallispuisto 22-26.8.17

Tätä olin jo haaveillut monta vuotta, vaellusta Lappiin! Hiihtovaelluksia oli tullut koulun puolesta tehtyä parit, Tuntsaan ja Hetta-Pallakselle, jalkapatikka puuttui. En ollut päässyt tutustumaan Lapin kairaan lumettomana aikana. No, olen minä pikkulikkana kipittänyt Saanan päälle, mutta näin niinkuin ajan kanssa.

Ystäväni Maarit oli minulla retkiseurana ja suunnittelimme tekevämme Luontoon.fi sivulla esitellyn Luirojärven vaelluksen 70-80km. http://www.luontoon.fi/urhokekkosenkansallispuisto/reitit/luirojarvenvaellus

Kuivasin reissua varten naudan lihaa, jauhelihaa ja kanaa. Ruoat tehtiin trangialla itse ja paljon käytettiin myös ruokatermaria. Aamuisin kiehautettiin vesi kattilassa kahvi / tee vedeksi, tehtiin puuro ja samoilla sinoleilla vielä ruokatermariin kuuma vesi raaka-aineiden sekaan, jotta lounasajan koittaessa ei tarvinnut kuin alkaa syömään.

Meillä oli mukana kaksi karttaa, 1:100 000 ja 1:50 000, kompassi ja gps, johon oli tallennettu yöpaikkojen sijainnit. Gepsistä oli hauska seurata etenemisvauhtiamme ja matkaa. Kiva oli testata myös miten suurempi mittakaavaisella kartalla suunnistaminen onnistui. Välillä oli otettava tarkempi kartta esiin, kun alkoi epäilyttää, että mitä nämä lammet ja purot ovat joita seurataan, kun ei minun kartassa niitä näkynyt. Polkuja pitkin kuitenkin edettiin, tosin merkkaamattomia, joten suunnistustaidot kannattaa olla olemassa kun erämaahan painelee.

Mukanamme oli myös teltta ja vettä (n. 4l), joskin periaatteessa ilman molempia olisi voinut pärjätä. 1/4 yöstä vietimme teltassa, loput autiotuvissa. Vaan onhan se valinnainen majoite oltava mukana, kun ei näin suositussa Kansallispuistossa voi tietää, kuinka ruuhkaisia tuvat ovat. Vettä sai puolestaan puroista, joista otimme juomavetemme suoraan pulloon. Minulla ollut missään vaiheessa vatsatuntemuksia. Maaritilla puolestaan oli hieman, liekö purojen vedestä vai jostain muusta. Järvien vesiä suositeltiin keitettäviksi. Eli juomapullojen lisäksi pieni vesivarasto riittää, turha kantaa mukanaan vesijohtovettä kun paikan päältä saa raikasta purovettä!

Voiko sanoa, että oltiin ruskaretkellä?

Päivä 1: Kiilopää - Suomunruoktu 14,3km. Aika liikkeellä 3:54. Aika pysähdyksissä 1:57. Keskivauhti liikkeellä 3,6km/h.

Matkamme alkoi Kiilopäältä ja harmittaa nyt jälkeenpäin, kun ei huomattu lähtöpaikalla olevaa rinkkavaakaa. Epävirallinen arvio minun rinkan painosta lähtö hetkellä oli hieman yli 20kg. Olin kuvitellut painon tunteen pahempana / raskaampana, mutta olihan vertailukohtani Tasmanian Frenchmans Capin hikinen haikki epäretkeilyvarusteilla ja kiipeilykamat mukana. Silloin oli rinkkani paino jotain aivan jäätävää Heikin rinkasta puhumattakaan!! Nyt siis askel nousi ja mieli oli korkealla. Maaritille retkilastissa olevan rinkan kantaminen oli uusi juttu, mutta siinä on mimmi tehty teräksestä, ei paljon näkynyt ensikertalaisuus reissun aikana.

Ensimäinen kahvihetki pidettiin Niilanpäällä

Hämmästelin kivien upeita pintakuvioita

Sateet olivat juuri väistyneet ja aurinkokin helli meitä läsnäolollaan

Alun maisemat olivat avointa tunturimaastoa. Melkoisen hienoa että reitti tarjoili heti avaruutta, ettei tarvinut ensin kävellä kahta päivää nähdäkseen ensimmäistä tunturinhuippua. Kokonaisuudessaan vaelluksen aikana maisemat vaihtuivat juuri sopivan mielekkäästi.

Mönkijän mentävää uraa pitkin reitti laskeutui puuttomasta maastosta alas koivikkoon, alkaen seurailla puroa.

Lounastauolla. Muutama hyttynen häiritsi pysähdyksissä ollessa.

Suomunruoktun leiripaikalle oli ylitettävä puro kahlaamalla. Teki ihan hyvää vaikkakin kylmää se vesi oli!

Suomunruoktulla oli jonkun verran muitakin retkeilijöitä. Ei edes käväisty autiotuvan puolella, pystytettiin suoraan teltta ja alettiin päivällisen laittoon. Matkalla poimimani kanttarellit pääsivät ruoan joukkoon. Käytiin nukkumaan noin klo 10:30.

Suomunruoktun autio- ja varaustuvan pihapiiriä

Päivä 2: Suomunruoktu - Tuiskukuru 13,6km. Aika liikkeellä 4:33. Aika pysähdyksissä 2:50. Keskivauhti liikkeellä 3km/h.

Aamulla herättiin kahdeksalta. Minulla oli kello soittamassa jo seitsemältä, mutta näköjään kännykkä ei osannutkaan herättää suljettuna ollessaan. Tehtiin aamiaista ja purettiin leiri takaisin rinkkaan. Siinä kymmenen jälkeen lähdettiin jatkamaan matkaa kohti Tuiskukurua. Rinkan lantiohihnan kiristäminen teki molemmilla kipeää suoliluunharjun kohdilta ja hartioissakin tuntui.

Alkuun leveä ja helppokulkuinen reitti tarjoili kangasmetsää, jonka varvikko näytti niin tasaiselta ja joustavalta, että siinä teki mieli kirmailla. Jonkun matkan päästä laskeuduttiin hieman ja saavuttiin sypaattiselle Aittaojan nuotiopaikalle.

Uudenlaista elämää puusta

Pieniä vesiesteiden ylitystehtäviä oli vaelluksen varrella lukuisia

Aittaojalla

Aittaojalta valittiin pohjoisempi reitti Tuiskukurulle. Reitti kulki Suomunjokea pitkin jatkaen sitten Vintiläajon vartta. Välissä oli Salonlammen laavu, jossa lounastettiin. Kaksi tyttöä, jotka olivat lähteneet Kiilopäältä samoihin aikoihin meidän kannsa, lounastivat samassa paikassa. He jatkoivat meitä reippaampaa vauhtia eteenpäin.

Suomunjoki

Suomunjoen varrelta

Elämää kelon oksanreiässä

Minua leikitytti Vintilänojalla. Paikkaa olisi voinut tutkia kauemminkin.

Viimeiset kilometrit polku nousi puronvarrelta karumpaan ympäristöön ja laski taas Tuiskukurulle. Tuiskukurun autiotuvalla ehdittiin tavata tytöt ennen kuin lähtivät vielä marssille kohti Luirojärveä ja saunaa. Me jäätiin tänne yöksi. Aikaa oli sopivasti lepäilyyn, marjojen keräämiseen ja lettujen paistamiseen. Oltiin tosin huolimattomasti valittu lettutaikina, sillä tämä kertoi että kananmuna tuli lisätä taikinaan. Pah, nyt sai kelvata ilman! Mitään hienoja luomuksia ei saatu aikaan, käytimmehän paistamiseenkin vain trangian alumiinikattilaa.. Oli meillä sentään voita (mikä ei tuntunut kuitenkaan kiinnipalamista estävän). Maku oli kuitenkin bueno. Nukkumaan käytiin hyvissä ajoin, noin klo 21.

Tuiskukurun autio- ja varaustupa. Puron varren suomaastosta keräsin hillaa lettujen päälle ja aamupuuron sekaan.

Tuiskukurun autiotuvassa oli meidän lisäksi yksi toinen yöpyjä

Päivä 3: Tuiskukuru - Luirojärvi (- Sokosti - Luirojärvi) 8,1km. Aika liikkeellä 2:28. Aika pysähdyksissä 0:46. Keskivauhti liikkeellä 3,3km/h. Sokosti huiputettiin kevyellä päivärepulla, eikä matkassa ollut gepsiä. Arviolta 10,5km kertyi Sokostin reissulle matkaa.

Tuiskukurulta herättiin kuudelta. Noin kahdeksan aikaan oltiin valmiit jatkamaan matkaa. Minulla oli illalla alkanut hieman tuntumaan kurkussa, mutta onneksi ei ollut aamuun mennessä pahentunut. Tuiskulla tehtiin päätös, että jatketaan alkuperäisen suunnitelman mukaan. Nimittäin tässä kohtaa reissua pystyttiin vaikuttamaan, mikä tulisi olemaan kokonaismatkan pituus. Oli totta kai tuntemuksia jo alla, jalat kipeät ja minulla etenkin pohkeet aika hellänä. Minä tiesin jaksavani, kunhan ei mitään plantaarifaskiitin tai akilleskivun tapaista iskisi, ja kovin paljoa epäilemättä ilmoitti Maaritkin jaksavansa koko suunnitellun matkan.

Siis kohti Luirojärveä mars! Suoliluunharjutkin olivat jo tottuneet paremmin rinkan kantoon.

Perillä Luirolla syötiin lounas ja aika pian suunnattiin pikku päiväreput selässämme kohti Sokostin huippua. Sokosti on Urho Kekkosen Kansallispuiston korkein tunturi (717m) ja matkaa Luirolta sinne on noin 5 km suuntaansa. Ensin saatiin kävellä jonkun matkaa metsätaipaletta ennen kuin alkoi mitään tapahtumaan. Valittiin lähestymisreitiksi puronvarsipolku. Tältä polulta erkaantui huipulle vievä polku, mutta käveltiin ohi. No, eipä oltais muuten nähty läheltä hienoja pikku vesiputouksia ja kahdesta eri notkosta virtaavia tunturipuroja. Vähän matkaa palattiin takaisin päin, ja siinä missä nähtiin ei polkua, mutta ihmisaskelen painaumia, lähdettiin nousemaan ylöpäin. Pian polku olikin ihan seurattavan näköinen.

 

Polku muuttui kivikoksi ja seuraavaksi seurattiin kivikummeleita. Huiputussää ei ollut suotuisa maisemien katselun kannalta, sillä sukelsimme pilven sisään aikamme noustuamme. Pilven, jossa tihkutti ja tuuli. Minun oli laitettava untuvatakki coretakin alle muutaman muun paidan lisäksi. Sormet jäätyivät niille sijoilleen jos hanskat otti pois kädestä. Tai siis "hanskat". Minähän olin unohtanut autoon sormikkaani, joten tuunasin lapaset itselleni villasukista ja urheilusukista.

Luirojärvi taustalla. Vielä ei olla sukellettu pilveen.

Onhan tässäkin tunnelmaa

On tääl niin mukavaa tääl Sokostin huipulla!

 

 

Kyyristeltiin tuolla kivimajassa eväät syömässä ja puhelimen kuuluvuutta hetken hyödyntäen

Palattiin suorempaa reittiä takaisin. Kivikummelit johdattivat nytkin oikealle polulle.

Vielä patikkaa ennen tuvan lämpöä ja lepoa

Rajan Kämppä

Rajan Kämppä oli Luirojärven autiotupaa pienempi, mutta tyhjillään, joten vallattiin se meille. Muita tulijoita tähän kämppään ei näkynyt, joten aika luksus oltavat meillä. Kamina lämmitti tuvan hetkessä ja siinä tiskivettä järvestä noutaessani ja autiota hiekkarantaa ja kirkasta vettä vilkaistessani tiesin, että kohta olen tuolla uimassa. Maarit ei innostunut päähänpistooni mukaan, joten kävin yksin naku-uinnilla. Tai uinniksi sitä ei voinut kutsua, koska ranta oli pitkään matala ja kaikki minut tuntevat tietävät että jos pohja on yhtään pehmeämpi tai muuten epäilyttävä, pysyttelen mukavuusalueellani. Pikku pesun jälkeen jäisessä Luirojärvessä olo oli ihanan fressi ja tuvan lämmössä oli mukava kuivatella hiuksia.

Käytiin ajoissa nukkumaan.

Päivä 4: Luirojärvi - Lankojärvi 21km. Aika liikkeellä 6:49. Aika pysähdyksissä 3:07. Keskivauhti liikkeessä 3,1km/h.

Herättiin taas kuudelta. Nyt olisi edessä pisin päivämatka. Aamurutiinit ja menossa kahdeksan maissa. Nyt piti pukea corea ylle, päivä tulisi olemaan ennusteiden mukaan sateinen. Toisessa tuvassa oltiin aamupalalla. Olivat aikeissa Sokostin huipulle. Keli oli eilistä huonompi näkyvyyden kannalta. Lähdettiin kohti Lankojärveä pohjoista reittivaihtoehtoa pitkin. Seurattiin ensin Luirojärven länsirantaa, kunnes polku kääntyi luoteeseen suon läpi ja puron vartta seuraille.

Vastarannalla avautuisi selkeällä säällä näkymä Sokostille

Vaelluskengät testissä, kun käveltiin koko ajan vähintään kosteiden varvikoiden reunustamaa polkua ja vesistön ylitystehtäviä oli yhtenään. Jossain vaiheessa matkaa alkoikin minulla tuntumaan, kuinka vasemmasta jalasta alkoi kosteus imeytymään pikkuvarpaan kulmauksesta eteenpäin. Maaritillakin alkoi kosteus hiipimään kenkiin sisälle. Päällysvaatteet olivat myös nihkeät, mutta ihoa vasten ollut kerros säilyi kuivana. Missään vaiheessa ei onneksi satanut kaatamalla.

Vastaan tuli melko jännittävä tasapainorata!

Melko alku taipaleella tuli vastaan The Suonylitys. Siinä mietittiin hetki, että otetaanko kengät pois jalasta ja kääritään housunlahkeet vai yritetäänkö ainoaa kuivalta näyttävää reittiä, epämääräistä puusiltaa pitkin? Olihan haaste otettava vastaan! Puunrungot olivat liukkaat ja osa jalansijoista upposi mutaiseen suohon. Menin ensimmäisenä ja testaillen askelmia. Koitin pikku kepillä yhdessä vaiheessa pohjaa ja sehän ei tullutkaan ihan heti vastaan! Tai ehkä tulikin, mutta hyvin pehmeänä se jousti syvemmälle ja syvemmälle. Näin mielessäni kauhuskenaarion itsestäni tai Maaritista reisiä myötän mudassa, tai pahimmillaan vaakatasossa rinkkoineen päivineen suossa. Keskittymiseni tiivistyi. Askel kerrassaan ja sitten olinkin turvassa kivellä! Maarit selviytyi perässä ja niin oli reissun jännittävin este selätetty!

Matkalla ohitimme pieniä järviä, ja vaikka ne sijaitsivatkin lähekkäin toisiaan jonossa, oli jokaisella täysin oma ulkonäkönsä.

Sovelletut lapaseni! Ja kostea tunnelma

Kameran linssiä ei jaksanut joka kuvaan kuivata. Vaan on siinä muuten kelpo kamera! Olympus Tough, vedenpitävä ja kolhut kestävä pokkari. Akku kesti loistavasti koko reissun, vaikka on sillä jo ikää ja sitäkin enemmän seikkailuja takana.

Seurailtiin puron varsia loppumatka Lankojärvelle

Kyllä oli erikoinen näky! Ja kiinni oli maassa!

Palovankanjoki laski upeasti kuohuen Suomujokeen yhdistyen

?

Suomujoki, hieman leveämpänä kuin pari päivää aikaisemmin

Noin kilometri ennen Lankojärven tupaa oli kahluupaikka, vaelluksen pisin ja syvin. Tätä ei veden ollessa korkealla suositella kahlattavaksi. Nytkin virta tuntui voimakkaalta.

Lankojärvellä oltiin perillä kuuden maissa. Autiotupa oli autio, eikä illan aikana sinne ilmestynyt muita. Mitä ylellisyyttä jälleen kerran! Tupa lämpimäksi ja kamat kuivumaan. Syötiin iso päivällinen ja mentiin nukkumaan taas ajoissa.

Päivä 5: Lankojärvi - Kiilopää 20,6km. Aika liikkeellä 5:46. Aika pysähdyksissä noin 3h. Keskivauhti liikkeellä 3,6km/h.

Kummankaan kengät eivät olleet kuivaneet yön aikana. Muut vaatteet olivat kyllä. Mentiin muovipussiratkaisulla, eli muovipussit kengiin. Tuntui vallan miellyttävältä. Kunnes päivän päätteeksi kosteus tuli muovipussistakin läpi.

Aamulla klo 7 näytti lämpömittari ulkona +2 astetta. Klo 8 kun lähdettiin liikkeelle oli +3 astetta. Ilma ei kuitenkaan tuntunut niin kylmältä. Aamusta ilmassa lähinnä leijui kosteutta, mutta kyllä se satelikin pitkin päivää. Minulla pisti nyt polveen jonkun verran. Ei hidastanut kuitenkaan etenemistä.

Aamulla bongailtiin hienoja hämähäkinseittejä puiden väleistä

Puronvartta edeten taas vaihteeksi

Rautulampi

Saavuimme Rautulammen päivätuvalle, jossa lounastimme. Täällä tapasimme Espoolaisia nuoria miehiä ja vaihdettiin kuulumiset. Tajuttiin nyt, kuinka hyvä tuuri meillä oli ollut, kun kolmen autiotupayön aikana olemme jakaneet tuvan vain yhden ihmisen kanssa. Heille ei ollut sattunut yhtä hyvää tuuria. Eräällä tuvalla oli ollut 14 yöpyjää!

Rautulammelta jatkettiin merkattua polkua kohti Niilanpäätä, jossa joko olisimme viimeisen yön teltassa, tai jatkaisimme vielä Kiilopäälle asti. Emme olleet päättäneet vielä. Tänne Rautulammelle ei olisi ollut kiva jäädä hengailemaan ainakaan ulkotiloihin, koska itikoita parveili todella isoissa laumoissa pihapiirissä! Polku muuttui saman tien avoimeksi tunturimaastoksi, kun se johdatti meidät ylös tuntureille. Tuuli tuiversi kasvoja, mutta meno maistui, kun maisemat olivat niin huimaavia.

Varisksenmarjoja riitti kaikkialla

Stetsoni oli kelpo päähine sadesäällä

Kanervat värittivät varvikkoa upeasti

Saimme auringonpaisteen hetkeksi, mutta vain hetkeksi, sillä kohta sadepilvi sumensi maiseman.

Perillä Niilanpään päivätuvalla riemuitsimme saatuamme märät kengät pois jaloista. Tehtiin päivällinen ja mietittiin miten toimittaisiin. Kahden vaiheilla olimme, jäädäkkö tänne telttaan yöksi, vai kävelläkkö 4 km Kiilopäälle, josta ehtisimme ajaa jo hyvän matkaa etelään ja olla sitten jossakin matkan varrella yötä.

Päädyimme jälkimmäiseen ja jatkoimme Kiilopäälle. Vauhtimme oli melko rivakkaa loppu matkan, eli vaellus ei ollut liian raskas kun oli voimia vielä jäljellä. Minulla pisti polveen, joten oli oikein hyvä ettei matkaa ollut yhtään enempää. Selkäänkin pisti. En taida olla kovinkaan vahvaa tekoa..?

Mentiin koko setti, noin 88km viiteen päivään. Huikeita maisemia, raikasta ilmaa, luonnonrauhaa, muutama kuukkeli, viimeisenä päivänä porojakin. Kyllä se vaan oli hieno kokemus! Seuraavalla kerralla sitten ruska-aikaan. Tämän ajankohdan plussat olivat ne, että sitä ruskaruuhkaa ei ollut ja .. haluaisin sanoa, että ilmat ovat lämpimämmät kuin syksymmällä, mutta tämä taisi olla lämpötilojen puolesta ihan samaa kastia syksyn kanssa :´D